8/2000
Presidentin pressipäällikkö Maria Romantschuk
Avoimuuden asialla
Istutaan maan alla Sanomatalossa. Yli sata mediaihmistä, niin
kustantajia, päätoimittajia ja rivitoimittajiakin, käy keskustelua
presidentti Tarja Halosen kanssa. Puhutaan avoimesti presidentin
asioista ja asioiden viihteellistymisestä, niin Suomen Pankin
mahdollisista naisjohtajista kuin naispresidentin mahdollisista
miehistä. Kyyninen mediaväki on myyty. Tällaiseen mediavalloitukseen ei
mies pystyisi, eivät pystyneet Koivisto ja Ahtisaari.
Viikko myöhemmin istutaan toisessa vallan linnakkeessa,
Presidentinlinnassa, tällä kertaa Halosen julkisuudenvartijan kanssa.
Presidentinkin pressisuhteiden takana on nainen. Suomen historian
ensimmäinen naispresidentti halusi itselleen Suomen historian
ensimmäisenä presidenttinä lehdistöpäällikön. Kukaan miespresidentti ei
sellaista ole aiemmin tarvinnut - omasta mielestään.
Lehdistöpäällikkö Maria Romantschukin kovaääninen puhelin pärisee
jatkuvasti. Edessä on presidentin tähänastisen virkauran ehkä kovin
paikka. Valpas media se siellä hinkuu kommentteja siitä, asteleeko
Suomen Pankkiin Pekkarinen vai nainen. Teki niin tai näin, arvostelua on
luvassa.
Monet kerrat valtiolaivan kölin alta uinut Halonen hallitsee
lehdistösuhteet itse niin hyvin, että hän tiesi tarvitsevansa
lehdistöpäällikön, että nuo suhteet pysyvät hyvinä myös presidenttinä.
Lehdistöavustajaan hän ennätti tottua jo ulkoministeriaikanaan, ja
samalla Romantschukiin, joka palveli Halosta kaksi vuotta ennen kuin
siirtyi Suomen Tukholman-suurlähetystöön lehdistöneuvokseksi. Mutta
emännältä kävi kutsu heti, kun uusi presidentti oli valittu.
Romantschukin nimi ei ollut päässyt unohtumaan senkään takia, että
lehdistöpäällikön veli Tomas kuului presidentintekijöihin.
Kun Romantschukin kanssa keskustelee, puheenparresta käy ilmi, että
ei hän mikään byrokraatti ole, oikeasti. Virkamiehenä hän on ollut
vaivaiset viisi vuotta, mutta toimittajana sitä ennen pari
vuosikymmentä, ensin Yleisradiossa ja sitten Hufvudstadsbladetissa.
Häntä ei koiraa heiluta
Kysymys yksi: mitä se tämmöinen lehdistöpäällikkö tekee?
- Halonen haluaa, että joku seuraa koko ajan tiedotusvälineitä. Ja
että lehdistö tietää, että on henkilö, keneen ottaa yhteyttä, kun
halutaan tietää, mitä mieltä presidentti on.
Kun Romantschuk aloitti lehdistöpäällikkönä, hän oli päättänyt, että
miksikään EU-komissiotyyppiseksi spokeswomaniksi eli äänitorveksi hän ei
rupea. Siperia Kauppatorin laidalla on hiukan muuttanut asennetta.
- Kun toimittajat soittavat, ja presidenttiä ei ihan helposti saa
langan päähän, niin kyllähän minä sitten kerron. Halosen kantaa en
tietenkään voi kertoa ennen kuin olen keskustellut hänen kanssaan.
Häntä ei heiluta koiraa, sillä varsinaisia presidentillisiä
substanssikysymyksiä Romantschukin ei ole edes tarvinnut selvittää.
Kovin paikka oli Halosen häiden tiedotus - sekin jälkikäteen. Siinähän
suomalainen lehdistö osoitti herkkänahkaisuutensa, kun lehdistöpäällikkö
erehtyi hiukan vahingoniloisesti naureskelemaan sitä, miten entisiltä
kollegoilta meni pitkään odotettu skuuppi sivu suun.
Vaikka Halosen julkisuuskuva on kunnossa, lehdistöpäällikkö on toki
laatinut esinaiselleen oikein kirjallisen julkisuusstrategian.
- Vaikka eivät kaikki sitä usko, Romantschuk naurahtaa. Oikeastaan se
strategia onkin siinä, että ennen virkakauden alkua he kävivät yhdessä
läpi liuskan verran Romantschukin kirjaamia ajatuksia siitä, millaista
toimintatapaa Halosen kannattaa jatkaa ja mitä varoa.
Ahtisaarelta puuttui linja
Romantschuk ei usko olevansa lehdistöpäällikkönä siksi, että
Ahtisaarella lehdistösuhteet kangertelivat koko virkakauden, vaan
siitäkin huolimatta.
- Halonen tottui ulkoministerinä ja puheenjohtajakaudella siihen,
että toimittajia on paljon ympärillä. Hän haluaa pitää hyvät suhteet
edelleen.
Ahtisaaren lehdistösuhteista vastasi aluksi Jussi Lähde, joka
hallitsi julkisuuden omalla tavallaan. Maakuntamatkoilla ja
maakuntalehtien palstoilla meni varsinkin aluksi mukavasti, mutta
pääkaupunkiseudun valtamedia alkoi vieroksua Ahtisaarta. Ongelmat
alkoivat siinä vaiheessa, kun lehdistösuhteita alkoi käytännössä hoitaa
Alpo Rusi ulkopoliittisen neuvonantajan työnsä ohella. Media ja Rusi
eivät toisiaan ymmärtäneet.
- Olihan Ahtisaarella ihmisiä, jotka vastasivat lehdistösuhteista,
mutta ei niin, että tietyllä henkilöllä olisi ollut vain tämä
vastuualue. Ja kun henkilöt vaihtelivat, siinä ei ehkä syntynyt selkeää
linjaa, Romantschuk arvioi.
Ahtisaari ei toimittajia juuri Linnaan kutsunut, kun taas Halonen on
vastaillut kaikkien halukkaiden tiedotusvälineiden kysymyksiin noin joka
kolmas kuukausi järjestetyissä infoissa. Tällä hän haluaa varmistaa
medioiden tasapuolisen kohtelun. Uudenlaisesta avoimuudesta oli selkeä
esimerkki haastattelupäivänä pikavauhdilla järjestetty tiedotustilaisuus
Suomen Pankin johtajanimityksestä. Näin nopeaa toimintaa ei ennen
presidentiltä ole totuttu odottamaan.
Avoimuudellakin on rajansa
Myös ulkomaan- ja maakuntamatkoillaan Halonen seurustelee tiiviisti
tiedotusvälineitten kanssa. Haloselta saa matkoilla varsin vaivatta
lausuntoja aivan lennostakin.
- Tähän on menty, mutta toisaalta presidentti ei saisi kulua liikaa,
niin että hän olisi koko ajan sanomassa mielipiteitään joka asiasta.
Mutta totta kai matkoilla toimittajat esittävät kysymyksiä, kun siihen
on mahdollisuus, ja yleensä Halonen pysähtyy ja vastaa.
Romantschuk korostaa, että avoimilla lehdistösuhteilla kansa saa
paremmin tietoa presidentin toiminnasta. Mutta raja se on
läpinäkyvyydelläkin. On ihan pakko kysyä, mitä mieltä Romantschuk on
siitä, että tasavallan presidentin kansliaan ei viranomaisia koskeva
julkisuuslaki ulotu. Nyt kansa jää paitsi esimerkiksi sitä tärkeää
tietoa, kuinka paljon Halosen matkustaminen maksaa tai paljonko
lehdistöpäällikkö saa palkkaa. Ellei Linnan väki halua sitä itse kertoa.
Romantschuk myöntää, että hän ei ole edes pohtinut
julkisuusperiaatteen ulottamista presidentin tekemisiin.
- Voi miten vaikea kysymys! Mutta kyllä sitä kannattaa miettiä: olen
aina itse ollut avoimuuden kannalla.
Ja kun haastatteluja annetaan, avoimuuden raja kulkee siinä, että
presidentti ei poseeraa kotonaan kissojen kanssa, vaikka moni on
pyytänyt. Ne kun ovat tyttären kissoja, ja ne on jo kerran esitelty.
Mutta muuttuuko ääni kellossa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä...?
- Se riippuu siitä, pyrkiikö hän toiselle kaudelle... mutta vaikka
pyrkisi, niin en usko. Viime vaaleissahan hän pärjäsi sillä, että oli
oma itsensä eikä muuttanut tyyliään. Yhden kerran hän on laskenut
toimittajan kotiinsa, se taisi olla silloin, kun hänet vuonna 1979
valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan.
Lehdistöpäällikön tehtävä on toki vastata myös siitä, että imago on
kunnossa, jotta mahdollinen uudelleenvalinta olisi mahdollinen.
Ahtisaaren suosiohan lähti laskuun ratkaisevassa vaiheessa. Romantschuk
sanoo, että hyvä imago syntyy mielipiteiden sisällön ja sen esittämisen
yhdistelmänä. Tyhjän päälle imagoa ei rakenneta.
- Halosellahan on vankka mielipidetausta: hän on aina kantanut huolta
vähemmistöistä ja sorretuista, eikä se linja ole muuttunut.
Sisällöt ovat Haloselle sen verran tärkeitä, että hän kirjoittaa
suurelta osin puheensa itse. Ja kun Halonen tarvitsee valmiiksi
kirjoitettua puhetta, hän käy lopullisen version tarkkaan läpi.
- Puheet syntyvät tiimityönä. Avustajien kanssa, käydään läpi,
mietitään mitä lisätään ja mitä poistetaan. Sellaista tilannetta ei
synny, että Halonen mennessään johonkin tilaisuuteen näkisi puheen
ensimmäistä kertaa.
Jonossa satoja haastattelupyyntöjä
Romantschuk tuntuu päässeen ensimmäisen puolen vuoden aikana varsin
helpolla, sillä mediasuhteiden suurin ongelma on haastattelupyyntöjen
määrässä. Ongelma ei olekaan kovin pieni: jo 1. maaliskuuta, jolloin
Halonen astui virkaansa, niitä oli jo 140. Nyt jonossa on yli 200
pyyntöä eri puolilta maailmaa.
Miten arvonta oikein tapahtuu: ketkä onnelliset saavat haastattelun,
ketkä jäävät ilman?
- Jaa-a, onhan se vähän lottoamista. Kovin monelle kotimaiselle
medialle ei niitä ole annettu. Sitä mietitään sisällön ja imagon
kannalta, ja että edustettuina on erikokoisia ja eri suuntauksia
edustavia välineitä. Näistä pyynnöistä katsotaan, olisiko nyt sopiva
tilanne antaa juuri tuolle haastattelu. Ihanne olisi, että
mahdollisimman moni saisi haastattelun, mutta toisaalta ei saa syntyä
sellaistakaan inflaatiotilannetta, että haastatteluja tulisi joka
tuutista.
Romantschuk korostaa tasapuolisuutta tiedotusvälineiden kohtelussa:
kansalaisille ja medialle ei saa syntyä sellaista käsitystä, että
presidentillä olisi joku hovi, mitä kautta hän tuo julkisuuteen
mielipiteensä.
Entinen yleläinen Romantschuk ottaa esimerkin 1980-luvulta, kun
presidentti Koivisto suuttui Yleisradiolle ja ryhtyi antamaan
haastatteluja vain MTV:n kautta.
- Mustia listoja ei ole eikä tule, Romantschuk vakuuttaa.
Ruotsin media käyttää valtaansa
Romantschuk kehuu suomalaista lehdistöä korkeatasoiseksi, mutta
myöntää, että suomalaiset toimittajat ovat hampaattomampia kuin
ruotsalaiset kollegansa.
- Esimerkiksi ministerien monet erotapaukset ovat esimerkki siitä,
että Ruotsin lehdistö todella käyttää valtaansa. Siinä on suuri ero
verrattuna Suomeen. Toisaalta en ole välttämättä sitä mieltä, että
ministerin pitäisi erota yhden Toblerone-ostoksen takia. Ehkä välimuoto
olisi paras.
Suomen poliittisen keskustelun tasosta Romantschuk ottaa esiin Suomen
Pankin johtajanimityksen
.- Tällaista nimitysasiaa on niin helppo seurata, ja se on saanut
ihmeellisen suuret otsikot. Kun se on yhdellä lehdellä otsikoissa, niin
se pitää olla kaikilla.
- Suurin ero on siinä, että Ruotsissa todella panostetaan tutkivaan
journalismiin. En usko, että Suomessa tiedotusvälineillä ei olisi
mahdollisuutta siihen. Se johtuu pikemminkin siitä, että toimittajilla
ei ole sitä halua ja sitä pitkäjänteisyyttä, jota asioiden penkominen
vaatisi. Toisaalta asioitten penkominen ei välttämättä edes politiikan
toimittajia kiinnosta.
- Tällainen tutkiva journalismi on toki myös kiinni työnantajan
tarjoamista voimavaroista, ajasta ja rahasta, kun toimittaja vaatii
jutunteolle lisää aikaa. Vaikka olen sitä mieltä, että Suomessa on hyvä
omistajataso.
Joskus ikävä toimittajan työtä
Toisaalta, ei ruotsalainen toimittaja aina ole sen viisaampi kuin
suomalainenkaan, ainakaan Suomen presidenttiä valitessa. Kun Romantschuk
vielä työskenteli Tukholman suurlähetystössä lehdistöneuvoksena,
sikäläiset toimittajat pitivät ensin varmana, että presidentti tulee
Rehnistä, kohta että Uosukaisesta ja lopuksi Ahosta. Tuleva
lehdistöpäällikkö sanoo uskoneensa tuotteeseensa koko ajan ja
sanoneensa, että kunhan vaalit tulevat, Halonen varmasti hakkaa
televisiossa kaikki.
- Minä uskoin varmaan hänen valintaansa varmemmin kuin hän itse.
Halosella kun on voittamaton tunneälyn yhdistelmä: älykkyyden lisäksi
huumorintajua ja itseironiaa, lehdistöpäällikkö kehuu.
Ja lopuksi: onko koskaan ikävä oikeisiin toimittajan töihin?
- On, mutta ei päivittäin niin kuin aikaisemmin. Kyllä tähänkin
tottuu, lehdistöpäällikkö naurahtaa.
Asko Hynninen
Lue myös nämä